Huovilan Ratsutila

Vintage White

VH18-031-0366
Suomalainen puoliveritamma, musta, 168 cm
Syntynyt 11.8.2018, 6-vuotias ‒ täyttänyt 4 vuotta 11.12.2018
Kasvattanut JP, Huovilan Ratsutila ‒ omistaa JP (VRL-01948), Huovilan Ratsutila
Kouluratsastuspainotteinen, kilpailee tasolla Vaativa A

Palkinnot

KTK-II
Lokakuu 2018
19 + 18 + 18 + 19 = 74p.
Champion
Ei vielä anottu

Luonnekuvaus

Viivin tarina alkoi, kun päätin teetättää muutaman kuukauden omistuksissani oleelle Dessalle sen ensimmäisen jälkeläisen. Löysin keskustelupalstoja selailemalla yllättävän pienellä vaivalla Dessalle sopivan sulhon - nimittäin Jaanan hienon Manu-oriin. Manua kuvailtiin jalostusori-ilmoituksessa rauhalliseksi ja osaavaksi koulukonkariksi, jota ei myöskään ulkonäöllä oltu pilattu, olihan ruunikko herra kantakirjattu toisella palkinnolla kuluvan kesän aikana. Uskoin Manun olevan sopiva deitti meidän kiltille Dessalle, ja varasin astutuksen loppukesäksi. 12-vuotias Dessa suoriutui ensimmäisestä varsomisestaan mallikkaasti, ja pian vastasyntynyt Viivi ottikin varovaiset ensiaskeleensa emänsä vierellä.

"No hitto, eihän se ole kimo ollenkaan!", ovat yleensä niiden henkilöiden ensimmäiset sanat, jotka ovat vain kuulleet Viivin nimen, mutta eivät oikeasti tavanneet tammaa. Vaikka oikeasti Viivin nimi keksittiin vähän yhdistelmällä ominaisuuksia sen molempien vanhempien nimistä, niin mielestäni moinen valenimi pukee tätä tammaa erityisen hyvin. Viivi on sellainen hevonen, josta on päältäpäin helppo vedellä johtopäätöksiä ja uskoa, että eihän tämä yhtään hidasta peruspollea tasokkaammalta hevoselta näytä. Lopulta Viivi kuitenkin yllättää monet viimeistään kouluradoilla, kun se jättää laiskanpulskean koti-minänsä taakse ja kulkee kevyesti kuin kissa!

Viivi on rauhaa rakastava ja vaaraton tamma, jonka kanssa asiat hoituvat aina jouhevasti. Viivi ei koskaan (ainakaan tähän mennessä) ole alkanut leikkimään vaikeaa minkään tammaverukkeiden varjolla, vaan tekee aina kaiken kuten käsketään. Viivi on luonnostaan hieman hidastempoinen ja mukavuudenhaluinen, ja usein Viiviä saakin esimerkiksi laitumelta tai tarhasta kiskoa ulos kaksin käsin, kun hän ei tahtoisi millään liikkua mukavalta köllöttelypaikaltaan pois. Mielestäni Viivin "hitaus" ei kuitenkaan ole suuri ongelma siihen nähden, että sen vuoksi tämä tamma on myös äärimmäisen rauhallinen ja peloton. Viivin kanssa voi lähteä halkomaan sänkipeltoa laukaten vaikka keskellä hurrikaania, ja tämä tamma ei varmasti edes reagoisi asiaan muuten kuin ehkä kiertämällä kuralätäköt hieman kauempaa - Viivi on siis varma valinta esimerkiksi aloittelevan kilparatsastajan ensimmäiseksi ratsuksi.

Karsinassaan Viivi köllöttelee aina paikallaan mukavasti eikä juuri jaksa kiinnostua tallikäytävän tapahtumista. Viivin voi hoitaa karsinassa vapaana ja vaikka karsinan oven ollessa auki, sillä tällä tammalla ei tosiaan ole kiire mihinkään. Viivin harjaaminen, hoitaminen, peseminen ja varustelu sujuvat aina niin saumattomasti, että välillä tekisi mieli koputella tammaa sen pääkoppaan, että onkos siellä mitään älykästä elämää sisällä. Traileriin lastaus sujuu niin ikään täysin ongelmitta Viivin kanssa, ja matkustellessakin Viivi seisoskelee korvat riippuen paikallaan ja häpeilee mahdollisen vierustoverin hätäilyä tuon ikävän laatikon sisällä matkustamisesta. Uudet maisemat, kuten esimerkiksi meluisat kisapaikat, eivät pistä tämän rautatamman pollaa mitenkään pyörryksiin, vaan Viivin käsittelyä voi jatkaa samaan malliin kuin kotipihassakin.

Maasta käsin Viiviä käsitellessä voi itse kullekin herätä ikävä pelko, että jos tämä hevonen on näin hidas pelkästään taluttaessa, niin ratsain se on varmasti täydellinen tahmajalka! Tässä vaiheessa Viivi kuitenkin yllättää aivan kuten sen kimouteen viittaava nimikin, sillä Viivi on oikeasti erittäin mukava ja kiltisti eteenpäin liikkuva ratsu. Mikään kiitelevä kuumakalle ei suinkaan ole kyseessä, vaan Viiviltä löytyy mukavasti sisäistä eteenpäinpyrkimystä ja hienot, matkaavoittavat liikkeet. Viivi on todella kuuliainen ratsu ja sen kanssa on aina miellyttävää lähteä tekemään töitä. Viivin ravi ei ole ehkä se takapuolelle mukavin kokemus, mutta sen laukka on kuin keinuhevosella! Kaiken kaikkiaan yhteistyökykyinen ja hyvätapainen Viivi sopii siis niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin ratsastajille, sillä se liikkuu vastaan inttämättä juuri niin kuin sitä pyydetään ja yrittää parhaansa mukaan ottaa selkoa niistä vähän sekavammistakin avuista.

Sukuselvitys

i: Oldfinion Manuel
old, prn, 169 cm
KTK-II
ii: Emmanuel
old, rn, 170 cm
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-III
iii: Edgar
old, rn, 174 cm
iie: Jaicee
old, km, 162 cm
ie: Dorothy
old, rn, 168 cm
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ-I, YLA3
iei: Lajos
old, rn, 170 cm
iee: Dorthana
old, rn, 170 cm
e: White December
fwb, m, 167 cm
KTK-II
ei: Demon Days
fwb, m, 170 cm
KTK-I
eii: Abaco van der Abt
trak, m, 171 cm
eie: Ars Nova
fwb, rn, 173 cm
ee: January
fwb, rn, 172 cm
eei: Black Leaves xx
tb, m, 175 cm
eee: Norwood Aesha
ewb, rt, 163 cm

Jälkeläistiedot

Viivillä ei ole jälkeläisiä.

Kilpailutulokset

Näyttelyt - 3 sertiä
30.09.2018 NJ Beaumont, 2/10 - irtoSERT (pt. Miia Maria)
15.10.2018 NJ Humlegård, 2/11 - irtoSERT (pt. Kati)
24.12.2018 NJ Ponitila Adina, 5/12 - irtoSERT (pt. Welby)

Kouluratsastus - 45 sijoitusta
23.08.2018 KRJ Ristikallio, Vaativa B, 2/40
16.09.2018 KRJ Riemunkirjava, Vaativa B, 3/47
21.09.2018 KRJ Riemunkirjava, Vaativa B, 6/47
01.10.2018 KRJ Riemunkirjava, Vaativa A, 1/24
03.10.2018 KRJ Riemunkirjava, Vaativa A, 4/24
22.10.2018 KRJ Sysälä, Vaativa A, 4/26
22.10.2018 KRJ Supernatural, Vaativa B, 4/40
23.10.2018 KRJ Supernatural, Vaativa B, 6/40
25.10.2018 KRJ Runoratsut, Vaativa B, 2/40
26.10.2018 KRJ Runoratsut, Vaativa B, 6/40
30.10.2018 KRJ Runoratsut, Vaativa B, 3/40
30.10.2018 KRJ Adina, Vaativa B, 2/72 (85,000 %)
01.11.2018 KRJ Adina, Vaativa A, 2/38 (86,000 %)
03.11.2018 KRJ Kaihovaara, Vaativa B, 2/30
03.11.2018 KRJ Runoratsut, Vaativa B, 4/40
03.11.2018 KRJ Solina, Vaativa B, 1/32
04.11.2018 KRJ Solina, Vaativa B, 1/32
04.11.2018 KRJ Rushock Bog, Vaativa B, 1/30
07.11.2018 KRJ Runoratsut, Vaativa B, 5/40
08.11.2018 KRJ Rushock Bog, Vaativa B, 5/30
08.11.2018 KRJ Hiprakka, Vaativa B, 2/30
10.11.2018 KRJ Kaihovaara, Vaativa B, 1/30
12.11.2018 KRJ Kaihovaara, Vaativa B, 3/30
13.11.2018 KRJ Stall Fernweh, Vaativa B, 3/40
14.11.2018 KRJ Stall Fernweh, Vaativa B, 4/40
14.11.2018 KRJ Aamun tila, Vaativa B, 4/40
15.11.2018 KRJ Aamun tila, Vaativa B, 1/40
15.11.2018 KRJ Aamun tila, Vaativa B, 5/40
16.11.2018 KRJ Kaihovaara, Vaativa B, 1/30
19.11.2018 KRJ Kaihovaara, Vaativa B, 4/30
19.11.2018 KRJ Riemunkirjava, Vaativa B, 5/50
20.11.2018 KRJ Riemunkirjava, Vaativa B, 4/50
21.11.2018 KRJ Riemunkirjava, Vaativa B, 5/50
21.11.2018 KRJ Colosseum, Vaativa A, 2/39
22.11.2018 KRJ Riemunkirjava, Vaativa B, 7/50
24.11.2018 KRJ Colosseum, Vaativa A, 2/39
25.11.2018 KRJ Colosseum, Vaativa A, 1/39
25.11.2018 KRJ Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa A, 4/30
27.11.2018 KRJ Colosseum, Vaativa A, 1/39
28.11.2018 KRJ Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa A, 3/30
30.11.2018 KRJ Cup Harmaatuulen oriasema, Vaativa B, 10/184 (80,000 %)
04.12.2018 KRJ Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa A, 1/29
05.12.2018 KRJ Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa A, 4/29
09.12.2018 KRJ Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa A, 3/29
10.12.2018 KRJ Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa A, 4/29

Kouluratsastusvalmennukset (1 kpl)

27.4.2019 - Jannican valmennus:

"Eikäääh" olivat ensimmäiset kauhistuneet sanat, jotka pääsivät JP:n suusta, kun sanoin, että tänään treenattaisiin Viivin kanssa se harjoitusravi ja vatsalihakset kuntoon. Tiesin parin suorituksia kisa-areenalla katsoneena, että tammalla oli erittäin isoliikkeinen ja pompottava ravi, jossa oli vaikeaa istua rauhallisesti ja se yleensä kostautui hieman prosenteissakin, etenkin jos radassa oli lisäys ravissa perusistunnassa, onneksi harvoissa radoissa kuitenkaan oli. Sait tehdä itsenäisen alkuverryttelyn perjantai-illan viimeiselle hevoselle ja sen jälkeen sait luvatusti istua harjoitusraviin ja alkaa tehdä pitkiensivujen keskelle sekä kulmiin voltit ravissa, tahti sai olla alkuun hyvin hidaskin, jotta kyydissä oli mukavempaa istua ja pääsit oikeasti rentoutumaan ravin tahdissa.

Seuraavaksi sait pitää hetkisen kävelytaukoa, ennen kuin jatkettiin jälleen harjoitusravin tiimoilta. Tulitte ensin kolmikaarista kiemurauraa, joka vaihdettiin nelikaariseksi. Viivikin taipui siinä huomattavasti rehellisemmin ja kaarista tuli oikein hyvät. Alkutunti oli sujunut oikein mallikkaasti ja ottaessanne vielä kerran tuon nelikaarisen sait nostaa laukan ja tulla kahdeksikkoa muutaman kerran laukanvaihtoineen. Sen jälkeen olikin jo aika lopetella itsenäiseen verryttelyyn kevennellen. Lopuksi mietimme vielä kävelemisen ohessa millaisia harjoituksia teidän kannattaa kotona treenatessa ottaa. Eniten ongelmia tänään oli siinä, että tamma tuppasi menemään lapa edellä kaarteissa ja oma ulko-ohjan tukesi jäi ravissa ja laukassa hieman puutteelliseksi, jonka vuoksi laukassa Viivi jopa punki hieman sisälapa edellä kulmiin ja kaarteisiin. Ulkoapuja voi helposti vahvistaa esimerkiksi tekemällä alkuun paljon erilaisia suunnanvaihtoja ja vaihtamalla ympyrällä asetusta sisään ja ulos, kuitenkin ulkoapujen pitäessä tamman silti ympyräuralla.