Virtuaalihevonen

✝ RIP White December (10.2.2022)

White December

Musta suomalainen puoliveritamma, 168 cm
Syntynyt 24.12.2015, rekisterinumero VH16-013-0214

Kasvattanut Narie, Whitehall
Omistaa JP (VRL-01948), Fellbury Stud

Kouluratsastuspainotteinen / Vaativa A
Kisaeläkkeellä

Luonnekuvaus

Dessa saapui Huovilaan pienoisena heräteostoksena. Vietin tylsää arki-iltaa Alegren sivuilla, ja päädyin selailemaan myynnissä olevien puoliveristen listaa, vaikka meillä olikin Huovilassa jo kourallinen kelpoja kouluhevosia. Dessa kuitenkin hurmasi minut pitkulaisen ulkomuotonsa ja uteliaiden tähtisilmiensä avulla, ja minun ei enää tarvinnut kuin vilkaista tamman aiempaa kilpamenestystä ja olin täysin myyty. Sain vahvistuksen tarjoukseeni samana iltana kun olin sen tehnyt, ja rupesimme valmistelemaan karsinapaikkaa uudelle kaunokaiselle. Dessa muutti lopulta Huovilaan 26.6.2018 ja asettui taloksi kuin mitään muuttoa ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Kuten myyntikuvauksessa luvattiin, Dessa paljastui luonteeltaan ihanan sosiaaliseksi ja vilpittömäksi hevoseksi. Dessa tykkää ihmisten seurasta suuresti, ja onkin esimerkiksi karsinassa hoidettaessa kova kerjäämään rapsutuksia. Muita hevosia, erityisesti tuntemattomia sellaisia, Dessa aristaa jonkun verran. Dessan voi tarhata laumassa, mutta ollessaan hieman pomottelevampien tammojen seurassa Dessa löntystelee suosiolle omaan rauhansa kauemmas muista. Vaikka Dessa onkin kiltti ja ystävällinen hevonen, se on myös hieman säikky, joten esimerkiksi hämärän tullen Dessa tuntuu säpsyvän aivan kaikkea.

Dessa on helppo hevonen hoitaa ja käsitellä muutenkin. Kengitys on yksi toimenpide, mikä saa Dessan naaman väntymään väärin päin, mutta esimerkiksi pesut, harjaus ja varustelu hoituu tämän hevosen kanssa täysin ongelmitta. Dessa seisoskelee karsinassaan aina paikallaan kiltisti ja seuraa kiinnostuneena hoitajansa puuhia kuitenkaan puuttumatta niihin. Kuten aiemmin mainitsin, huomionkipeä Dessa on hyvin perso rapsutuksille, ja Dessa ei tosiaan arastele huomauttaa läheisyydenkipeydestään hieromalla päätään hoitajansa mahaa vasten - joskus vähän turhan kovalla voimalla.

Ratsain Dessa on herkkä ja ripeästi liikkuva, mutta herkkä kuumumaan. Tarpeettoman kovat avut saavat Dessan helposti hermoilemaan ja siinä vaiheessa tamman suorituksesta jää kaikki irtonaisuus ja keveys, kun tamma vain pyrkii juoksemaan eteenpäin apuja pakoon. Dessan kanssa saa ja pitääkin ratsastaa kevyesti kuin pienellä lintusella, milloin sen kanssa muita ongelmia ei ilmene (iltasäikkyilyä lukuun ottamatta). Kun Dessan saa pysymään maltillisessa vauhdissa koko treenin ajan, sen saa helposti liikkumaan lennokkaasti koko kehollaan. Dessa on nopea, näppärä ja notkea hevonen, jonka pettämätöntä rytmiä ei saa sekaisin edes vaikeillakaan väistöillä tai laukanvaihdoilla. Kilpailutilanteissa Dessa on usein hieman luontaista itseään varautuneempi tuntemattomien hevosten takia, minkä vuoksi sillä voi verryttelyalueella käyttää pientä punaista rusettia hännässä.

Sukuselvitys

i: Demon Days
fwb, m, 170 cm
KTK-I
ii: Abaco van der Abt evm
trak, m, 171 cm
iii: Domenico Alberti evm
trak, m, 171 cm
iie: Chantilly Codex evm
trak, rt, 168 cm
ie: Ars Nova evm
fwb, rn, 173 cm
iei: Waitangi evm
trak, m, 174 cm
iee: Tahitian evm
fwb, rn, 175 cm
e: January
fwb, rn, 172 cm
ei: Black Leaves xx evm
tb, m, 175 cm
eii: Fallen Leaves xx evm
tb
eie: Charlotte xx evm
tb
ee: Norwood Aesha evm
ewb, rt, 163 cm
eei: Johnston III evm
tunt
eee: Norwood Isabel evm
tunt

Jälkeläiset

synt. 11.08.2018 fwb-t Vintage White isä Oldfinion Manuel om. JP

Kilpailutulokset

KRJ kouluratsastus - 38 sijoitusta

10.07.2018 Hiprakka, Vaativa B, 5/29
11.07.2018 Hiprakka, Vaativa B, 1/29
20.07.2018 Hiprakka, Vaativa B, 2/29
23.08.2018 Koistila, Vaativa B, 2/40
27.08.2018 Ristikallio, Vaativa B, 4/40
31.08.2018 Ristikallio, Vaativa B, 1/40
01.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 5/40
02.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 6/40
09.09.2018 Priton Budyonnys, Vaativa B, 2/40
05.10.2018 Riemunkirjava, Vaativa A, 2/24
07.10.2018 Riemunkirjava, Vaativa A, 3/24
19.10.2018 Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa A, 3/30
20.10.2018 Playground Ponies, Vaativa B, 3/30
22.10.2018 Supernatural, Vaativa B, 2/40
23.10.2018 Runoratsut, Vaativa B, 5/40
27.10.2018 Runoratsut, Vaativa B, 2/40
01.11.2018 Adina, Vaativa B, 8/72 (81,000 %)
02.11.2018 Solina, Vaativa A, 3/22
04.11.2018 Adina, Vaativa A, 1/38 (93,000 %)
05.11.2018 Kaihovaara, Vaativa B, 3/30
06.11.2018 Half Moon, Vaativa B, 3/30
08.11.2018 Kaihovaara, Vaativa B, 2/30
09.11.2018 Adina, Vaativa A, 3/38 (87,000 %)
11.11.2018 Aamun tila, Vaativa B, 4/40
14.11.2018 Aamun tila, Vaativa B, 5/40
14.11.2018 Aamun tila, Vaativa B, 5/40
18.11.2018 Kaihovaara, Vaativa B, 3/30
24.11.2018 Riemunkirjava, Vaativa B, 1/50
28.11.2018 Hiivurin Suomenhevoset, Vaativa A, 5/30
13.12.2018 Colosseum, Vaativa A, 1/48
29.12.2018 Colosseum, Vaativa A, 2/38
31.12.2018 Tiiron Ratsutalli, Vaativa B, 3/30
31.12.2018 Tiiron Ratsutalli, Vaativa B, 5/30
31.12.2018 Lehmusvaara, Vaativa A, 6/48
31.12.2018 Lehmusvaara, Vaativa A, 2/47
02.01.2019 Lehmusvaara, Vaativa A, 2/48
28.02.2019 KRJ Cup, Vaativa A, 5/81
31.03.2019 KRJ Cup, Vaativa B, 12/184

NJ näyttelyt - 1 serti

04.09.2018 Beaumont, 4/12 - irtoSERT (pt. Kati)