RIP ✝ Huovilan Dream Cream (20.2.2021)

6.4.2018   Kermapeppu on syntynyt!

Kermis näyttää päältäpäin tarkasteltuna aivan tavalliselta - tai oikeastaan paljon tavallista tiivisrunkoisemmalta ja tuhdimmalta - shetlanninponilta. Kermiksen jalostuksen taustalla on kuitenkin paljon suunnitelmia ja oppimista, joten halusin kirjata ylös pohdintojani tämän sinisilmäisen tappijalan tarinasta. Tämä teksti sisältää ihmettelyä voikkouden periytymisestä sekä sepustusta Kermiksen voikoista sukulaisista.

Myönnetään heti alkuun, että minä rakastan voikkoja shettiksiä. Kaikki niiden kullankeltaisesta karvasta helmiäisenvaaleaan harjaan pallomahalla höystettynä saavat minun shettismaniani valloilleen. Parasta voikoissa shettiksissä on kuitenkin niiden harvinaisuus, ja sen takia tykkään jalostaa niitä: niissä on haastetta. Kermis ei suinkaan ole ensimmäinen poni, jonka jalostukseen olen nähnyt älyttömästi vaivaa voikon värin takia: lähdin ensimmäistä kertaa tietoisesti jalostamaan voikkoa shettisvarsaa jo vuonna 2013. Samana vuonna meille syntyikin äkäpussien äkäpussi Päivärinteen Helmi, joka kuitenkin sattuu olemaan yksi rakkaimmista poneistani koskaan, ja siksi tamma löytyykin myös Kermiksen sukutaulusta (emänemä).

Helmin aikoihin voikkointoiluni oli vasta aluillaan, enkä ollut niinkään syventynyt värien periytymiseen. Vuonna 2017 innostuin kuitenkin väreistä ja aloin ottamaan selvää niiden periytyvyyksistä. Tällöin törmäsin niinkin taivaalliseen termiin kuin valkovoikko, tai tuplavoikko. Tiivistettynä valkovoikko on väri joka syntyy, kun ponin molemmat vanhemmat periyttävät voikkogeeninsä varsalle - varsa saa siis kaksinkertaisen voikkogeenin, josta seuraa lähes valkoinen karvapeite, vaaleanpunainen iho ja siniset silmät. Valkovoikko varsa ei kuitenkaan aina ole itsestäänselvyys, vaikka sen molemmat vanhemmat olisivat voikkoja. Valkovoikkouden todennäköisyys on oikeastaan vain 25 % - se on saman verran kuin todennäköisyys sille, että varsa ei perisi voikkoutta ollenkaan! Kermis on siis oikea väri-intoilijan lottovoitto.

Saatuani tietää, että tällainen maaginen väritys on mahdollista saada shettiksille, aloitin jalostusprojektin. Kermiksen isä, Huovilan Gold Lime, on myös niin ikään jalostettu voikkouden takia, ja se peri voikkouden linjasta Mooncloud's Key Lime (Kermiksen isänisä) - Crowncastle's Apricot (Kermiksen isänisänemä). Kermiksen emän valinnassa tärkeintä oli se, että linjasta löytyisi Päivärinteen Helmi. Päätin näin ollen ottaa yhteyttä Liiaan, joka sattui omistamaan kasvattini Päivärinteen Hillan, Helmin jälkeläisen. Saimme sovituksi liisauksen, ja astutuksen jälkeen Hilla saapui viettämään kevään ja kesän Huovilaan. Ihana Hilla ei ollut moksiskaan tilapäisestä kesäkodistaan, ja itse Hillan noin 6-vuotiaaksi asti omistaneena olin todella tyytyväinen, miten hieno poni siitä oli kasvanut. Sekä Hillan isä (Remukylän Vikke) että emä ovat voikkoja.

Kyllä, Kermiksen taustalla on paljon pohdintaa ja laskelmointia - ja itse tilastotieteen kerran reputtaneena voin sanoa, että jos minä olen vapaaehtoisesti tutustumassa minkäänlaisiin todennäköisyyksiin, niin on ihmeiden aika. Kermis on kuitenkin kaiken päänraavinnan arvoinen poni, sillä siitä kuoriutui nuoruuden hölmöyden jälkeen aivan ihana seuraponi. Käyhän siis tutustumassa myös Kermiksen luonnekuvaukseen, sillä tämä poni on paljon enemmän kuin todennäköisyyslaskentaa ja genetiikkaa.

Kirjoittaja: omistaja

21.4.2018   Tuholaisponi

Kermis on tunnettu Huovilassa tuholaisponina, sillä tämä otus hajottaa tavaran kuin tavaran, joka sen lähelle jätetään. Kaikkein epelein Kermis on tuhoamaan harjoja ja pieniä varusteita, kuten suojia tai riimuja. Kun Kermis viime viikolla nakersi kahtia sen karsinan oviaukon edessä porttina roikkuneen riimunnarun ja siihen kylkiäisiksi vielä itse riimun, oli minun jälleen aika palata nettishoppailemaan. Tilasin Kermiksen silmiin mätsäävän vaaleansinisen riimun ja riimunnarun, ja siihen päälle vielä jonkinlaista vahvasti hajustettua puhdistussuihketta, jonka ajattelin riimun päälle suihkuteltuna pitävän Kermiksen torahampaat loitolla.

Viikon kuluttua tilauksesta posteljooni saapui paketin kanssa Huovilan tiluksille, juuri kun minä olin Lapissa valjakkoajokisoissa. Paketin otti vastaan kaksi päivää aikaisemmin Huovilassa tallityttönä aloittanut Leena, joka oli juuri sopivasti hoitamassa Kermistä sen karsinassa. "Katsohan poni mitä sait, ihan tuliterän riimun ja narkin!" ihasteli Leena, tuoden puhtautta hohkaavan sinisen riimun suoraan Kermiksen turvan eteen. Se mitä tämän jälkeen tapahtui kävi Leenan mukaan silmänräpäyksessä. Ilmeisesti sillä välin, kun Leena oli poistunut minuutiksi hakemaan kaviokoukkua, oli Kermis napannut harjapakin päälle jätetyn riimun karsinaansa, tallonut sen täysin likaiseksi ja siinä samassa myös vääntänyt riimusta yhden metallisen soljen, tehden koko kapistuksesta käyttökelvottoman. Sain kuulla tästä episodista välittömästi, kun Leena soitti minulle itku kurkussa hätääntyneen puhelun. "Ei se sinun syytäsi ole", rauhoittelin Leenaa hekotellen, "minun olisi pitänyt tajuta kertoa sinulle heti, että Kermiksen lähelle ei koskaan jätetä mitään irrallisia esineitä."

Kirjoittaja: omistaja

10.6.2018   Mercy L:n valmennus

En ollut oikein koskaan saanut shetlanninponien monimutkaisesta sielunelämästä kiinni, joten odotukset Kermiksen valjakkovalmennuksen suhteen eivät olleet erityisen korkealla. Mutta kun kentälle ilmestyi minikokoinen kermapallo minikokoisen ohjastajan kanssa, saatoin hieman sulaa. Kermis paljastuikin miniherrasmieheksi kuljettaessaan pätevää pikkuohjastajaansa töppöjaloillaan tehtävästä toiseen. Keskityimme tänään tarkkuustehtäviin ja radalle oltiinkin asetettu tiukkoja käännöksiä vaativia esteitä ja portteja. Näistä tehtävistä selvitäkseen Kermikseltä vaadittaisiin hyvää apuihin vastaamista ja huolellisuutta teiden suhteen, mitkä onneksi olivatkin ponin vahvuuksia. Kermis oli äärimmäisen iloinen päästessään esittelemään neulansilmäkäännöksiään ja millintarkkaa työskentelyä porttien välissä ja siksak-puomikujilla. Pieni ori suorastaan pörisi innosta, kun se sai osoitettua luuloni vääriksi. Poni sekä ohjastaja pärjäsivät erittäin hyvin ja saivat kehuja yhteistyöstään. Kehittämisen varaa oli tosiaan liikkeissä, mutta lyhyiltä jaloilta ja tanakalta rungolta ei voikaan vaatia mitään höyhenenkevyttä leijailua.

6.5.2018   Assin valmennus

Ajelin ensimmäisenä kauniina kevätpäivänä kohti Huovilan Ratsutilaa, jossa minulla olisi kaksi valmennettavaa. Käyntikorttini voisin kohtapuoliin muuttaa shetlanninponikuiskaajaksi, sillä viime aikoina kaikki valmennettavani olivat olleet metrin pintaan säkäkorkeudeltaan. Pienoinen happamuuteni kuitenkin hävisi taitojeni ruostumisesta, kun näin JP:n ja hänen ensimmäisen ratsunsa. Kermis oli aivan ihastuttava kermanvärinen ja sinisilmäinen otus, joka kiersi jo kenttää korvat hörössä. Pienen historiakatselmuksen jälkeen sovimme, että treenaisimme tänään siirtymisiä. Kermiksellä ei ratsastajansa mukaan ole mitään tiettyä ongelma-aluetta, joten perusasioiden hioiminen olisi tänään tavoitteena. Aloitimme hakemalla alkuraveissa hyvää rytmiä eteenpäin ja kohti kättä, sillä vaikka Kermiksen luontainen etenemistyyli on reipas, juoksi se hieman kättä vastaan. Kun JP:n alla oli suustaan pehmeämpi ratsu, lähdimme siirtymisien pariin. Ensin otimme siirtymisiä käynnistä raviin, missä huomasimme, että JP jäi helposti vain matkustamaan selkään avut annettuaan erityisesti ravista käyntiin siirtymisessä. JP saikin keskittyä oman kroppansa käyttöön ja tarkkuuteen, sillä Kermis suoritti tehtävät omalla iloisella tyylillään. Ravityöskentelyn jälkeen siirryimme laukannostoihin, joissa Kermis heitti ensimmäisellä kerralla ilopukit, kun JP onnistui turhankin ponnekkaasti antamaan laukka-avut. Parilla puolipidätteellä saimme Kermiksen nostoihin vielä enemmän ylöspäin-suuntautuvaa liikettä, ja siihen olikin hyvä lopettaa tämä valmennus. Hienoa työtä molemmilta!

17.6.2018   Crimiksen valmennus

Heti Jolien perään valmensin toistakin ponia Huovilassa. Tallityöntekijä talutti JP:lle valmiiksi satuloidun shetlanninponiorin ja vei työnsä tehneen tamman takaisin talliin. Huovilan Cream Dream eli Kermis oli hauskannäköinen ilmestys tuplavoikon värityksensä ja sinisten silmiensä kanssa, mutta sitäkin hauskempi työstää. Eteenpäinpyrkimystä ja intoa löytyi vaikka mulle jakaa, vaikkei lyhytjalkainen ja tanakka ori siltä ehkä ensisilmäyksellä näyttänytkään.

Alkuun Kermistä sai vähän hakea kuulolle, mutta sitten se työskenteli oikein sujuvasti. Notkea poni taipui nätisti volteilla ja kahdeksikoilla, ja laukka nousi vaivatta. Pysähdyksiä ja peruutuksia saatiin työstää sitten vähän enemmän – energinen Kermis kun ei olisi malttanut tehdä mitään niin tylsää ja hidastempoista. Useat toistot kuitenkin tekivät tehtävänsä, ja valmennus päästiin lopettelemaan tyytyväisin mielin.