Hopewood Connemaras

Aubreyn jälkeen valmensin myös toista ponia Hopewoodissa. Vuorossa oli tumma ori nimeltä Hopewood Hazy Storm, ratsastajanaan omistaja/kasvattaja JP. Edellisen valmennuksen kannustamana odotin jotain hormonihirviötä, mutta sain yllättyä positiivisesti. Hasseksi ristitty oripoika oli niin kiltti ja kuuliainen, että palleja näkemättä sen olisi voinut luulla olevan ruuna. Se oli alusta alkaen kuulolla ja reagoi herkästi – mutta ei raivostunut, jos JP nykäisi epähuomiossa ohjasta liian kovaa. JP:kin selkeästi rentoutui, kun alla olevan ponin kanssa ei tarvinnut henkeä pidätellen varoa jokaista hievahdusta satulassa.

Hasselta löytyi kiitettävästi eteenpäinpyrkimystä, joten sitä ei tarvinnut myöskään käskeä eteen, vaikka se rauhallinen olikin. Vasta kun katsoi tarkemmin, näki että ratsastaja teki muutakin kuin ohjasi ponia jotenkin telepaattisesti. Ori hidasti, kun ratsastaja istui hiukan syvemmälle satulaan, ja nosti tahtia, kun pohkeet koskettivat sen kylkiä.

Ratsukon yhteistyö näytti niin harmoniselta jo alkumetreiltä, että päätin käyttää valmennuksen kokonaisen Helpon A:n radan läpikäymiseen. Pohkeenväistö keskiravissa ensin oikealle ja sitten vasemmalle, siirtyminen lisättyyn käyntiin. Puoliympyrän jälkeen oli vuorossa siirtyminen keskikäyntiin. "Kumpi nyt oli lisättyä ja kumpi keskikäyntiä?", haastoin ratsastajaa, "eron tulee olla selkeämpi." Kyse oli tietenkin hienosäädöstä, mutta valmentautumassahan täällä oltiin!

Takaosakäännös sujui hienosti, joskin vasemmalle puhtaammin kuin oikealle. Annoin ohjeeksi treenata heikompaa puolta jopa enemmän kuin toista. "Nättiä", kehuin ratsastajaa hänen kootessa oria harjoituslaukasta keskilaukkaan. Orin kaula kaartui sen käyttäessä selkänsä lihaksia oikein kunnolla. Upea poni!

Kevään valmennuskalenteri oli ahdettu äärimmilleen, mutta JPn kysellessä vielä aikoja luovuin vastahakoisesti sunnuntaivapaista - Ruotsin projekti söi rahaa ja valmennuksistahan sitä sai näin hevosalan ihmisenä. Sitä paitsi, siinä samassa pääsisi vierailemaan Irlannissa, jossa en ollut vielä käynyt kertaakaan ahkerasta matkustamisesta huolimatta. Kaippa sitä voisi viettää sunnuntain rennosti tuopin äärellä lämpimässä säässä ihastellen samalla connemaranponeja, haaveilin itsekseni.

Perillä Hopewoodissa satoi jäätävän kylmää vettä ja tuuli ulvoi tallipihalla. Että pitikin suostua. Ja minä olin vielä luvannut valmentaa ratsukkoa kentällä. Onneksi ensimmäistä valmennettavaa, Hassea, ei koiranilma haitannut lainkaan, vaan ori eteni verkkaisen pitkällä askeleella ja korvat iloisesti eteenpäin suunnattuna hiekalla. Rehellisesti olin jo luullut sitä ruunaksi, niin rennosti se oli alkuverkat ottanut aina siihen asti, että joku erehtyi tamman kanssa kentän vierelle tervehtimään. Hassen pasmat olivat menneet totaalisesti sekaisin ja JP:llä oli täysi työ pidätellä oria, joka yritti parhaansa mukaan punkea mahdollisimman lähelle kentän vierelle eksynyttä ruunivoikkoa leidiä.

Välikohtauksen jälkeen annoin ratsukolle lisää verryttelyaikaa kaksikolle. Tämä osoittautui ihan järkeväksi valinnaksi, sillä Hasse tanssahteli ja pörisi vielä hetken tammansa perään, mutta tyyntyi lopulta taas ohjalle. Pääsimme vihdoin hommiin. Suunnitelmissa oli kevyt Helppo A-rata, jossa keskityttäisiin JP:n toiveesta erityisesti pohkeenväistöön, askellajin vaihtoihin ja peruutuksiin. Aloitus uran suuntaisesti harjoitusravissa ja kahdeksan metrin voltille uran puolivälissä. Jatkumo keskiravilla kulmaan, jossa toinen, nyt viiden metrin voltti, josta edettiin koko rata leikkaa kuuden askeleen ravivaihdoilla keskiravista harjoitusraviin ja takaisin. Pari askelta ennen kulmaa pysähdyksen kautta viisi peruutusaskelta, pysähdys, keskikäyntiä kulmaan ja lähtö päinvastaiseen kulkusuuntaan keskiravissa. Tässä vaiheessa keskityttäisiin laukanvaihtoihin lisätystä laukasta harjoituslaukkaan ja puolta vaihtaen kolmen kaaren kiemurauralla, josta ympärikääntyen ja kellonsuuntaiseen kulkusuuntaan vaihto, lisättyä laukkaa ja pysähdys juuri ennen lävistäjälle siirtymää pohkeenväistöön. Keskipisteessä kenttää pysähdys ja kiitokset. JP pysyi hyvin kärryillä ja lähti valppaan ratsunsa kanssa etenemään, ja oli ilo huomata, ettei tässä juuri valmentajan roolissa tarvinut liikaa olla käskyttämässä. Hasse eteni hyvällä tahdilla ja kuunteli ratsastajaansa, suoritti vaihdot puhtaasti ja hoiti koko radan melkeinpä puhtain pistein. Ainoa varsinainen pulmakohta paljastui peruutuksessa Hassen hieman arpoessa taaksepäin kulkemista, mutta pyysin ratsastajalta pitkällä sivulla harjoitusravia, pysähdyksen kolmessa kohtaa ja peruutusta joka kerralla askeleella lisäten vielä radan päälle, ja lopputulema oli jo paljon puhtaampi, pelottomampi peruutus. Onnistumiseen olikin hyvä päättää Hassen kanssa, ja taputtelin vielä lopuksi kiitokset orin kaulalle.