Etusivu Esittely Oriit Tammat Kasvatus Muuta Yhteydenotto
Síofrach Connemaras

Ch Cefnmoor Gaelan KTK-II, KRJ-I

VH18-035-0106
*1.5.2018, Englanti (10-vuotias)
Connemaranponiori, 147 cm, punaruunikko EE/Aa
Kasvattanut Cefnmoor - omistaa JP (VRL-01948)
Kouluratsastuspainotteinen (Helppo A)

Kuvat © VRL-01080

Luonnekuvaus

Gaelan on ensimmäinen omistamani Cefnmoorin kasvatti. Gaelanin kohdalla kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa – kyseessä on mitä lempein jätti poniksi. Gaelan suhtautuu kaikkeen elämässä vähintään neutraalein mielin, mutta yleensä oriin tapaa aina korvat hörössä seurustelemassa ihmisten ja muiden ponien kanssa. Gaelan ei ole lainkaan orimainen ori, eikä meillä ole koskaan ollut ongelmia pidellä sitä esimerkiksi tammojen läheisyydessä. Gaelanin voikin yleensä luottaa huoletta myös nuorempien poninhoitajien käsiin. Yksi asia, mikä tosin saa Gaelanin käyttäytymään varsin kahjosti, on ruoka. Heinäkasat, rehevät nurmikot ja tallikäytävälle jääneet yksinäiset porkkanat ovat aina liikaa Gaelanin itsehillinnälle, ja tällöin vahvemmatkin hevosmiehet saavat ihan tosissaan pidätellä oria, kun se lähtee kiskomaan itseään ruokaa kohti.

Gaelan on hyvin helppo ja mutkaton poni käsitellä. Se köllöttelee aina karsinassaan aloillaan vailla huolen häivää, joten oria ei tarvitse edes viedä käytävälle ketjuihin hoidettavaksi. Gaelan tutkii aina ensi alkuun hoitajiensa taskut ja hihat läpi herkkujen varalta varsin intohimoisesti, joten se kaikista arvokkain takki kannattaa jättää karsinan ulkopuolelle Gaelania käsiteltäessä. Gaelan on myös mestari pullistelemaan mahaansa satulavyötä kiristettäessä. Helpoimmalla pääsee, kun Gaelanille tekee joka yllätyssatulointihyökkäyksen, tai sitten jättää satulavyön suosiolla roikkumaan ja kiinnittää sen jossain vaiheessa, kun Gaelan sitä vähiten odottaa. Muutoin kaikki eläinlääkärintarkastukset, kengitykset, sun muut operaatiot sujuvat Gaelanin kanssa täysin ongelmitta.

Ratsuna Gaelan ei ole se kaikista valovoimaisin tai reippain poni, mutta se on hyvin rehti ja kuuliainen. Gaelanin askeleet ovat melko raskaat ja pitkät ponille, ja erityisesti oriin jumputtava ravi vaatii totuttelua takapuolelle. Vaikka Gaelan onkin melko hidas, ja ihan suoraan sanoen välillä jopa laiska, se on silti osaava ja fiksu. Gaelan taitaa kaikenlaiset koulukiemurat ja taivutukset vaikka unissaan, ja se suorittaa ne tyylipuhtaasti hyvin minimaalisin avuin. Gaelania kannattaa aina lämpätä kunnolla pitkillä laukkapätkillä ennen kilpasuoritusta, sillä saatuaan moottorinsa käynnistettyä tämä poni on oikeasti aika näppärä ja ennen kaikkea varmajalkainen kisaponi!

Sukuselvitys

i. Thornton Gold
rnvkk, 146 cm
Ch, KTK-III
ii. Archill's Royal Gold evm
conn, vkk, 147 cm
iii. Bronze of Templemore evm
conn
iie. Cara Caoilhfionn evm
conn
ie. Brighton's Fiona evm
conn, rnvkk, 147 cm
iei. Cosheen Rebel evm
conn
iee. Finola of Rosestone evm
conn
e. Ardakil Dewy Mint
conn, mkm, 147 cm
KTK-III
ei. Mullbeg Padraig evm
conn, m, 147 cm
eii. Silver Echo evm
conn, trn, 146 cm
eie. Temlemore Bluebell evm
conn, mkm, 147 cm
ee. Calaghan Snowy evm
conn, mkm, 142 cm
eei. Loughview Grey Mountain evm
conn, rtkm, 144 cm
eee. Cisco Liath Heather evm
conn, mkm, 136 cm

Jälkeläistiedot

1.6.2018 tamma Hopewood Fenella e. Hopewood Feith om. VRL-01948 VIR MVA Ch, KTK-I
16.8.2018 tamma Hopewood Royal Rose e. Hopewood Poppy om. VRL-00084 -
1.12.2018 tamma Hopewood Winnie e. Hopewood Magnolia om. VRL-05196 KTK-III
26.8.2019 tamma Hopewood Fairy Tail e. Hopewood Fable om. VRL-05772 -
4.8.2020 ori Síofrach Gael e. Fiosrach Béatáine om. VRL-04374 KTK-II
4.2.2021 tamma Berryard Eleonoré e. Roslund Eileen om. VRL-02116 KTK-II
11.6.2021 tamma Síofrach Eilidh e. Dóchas Eiléan om. VRL-14858 KTK-III
20.9.2022 ori Brunnby Pádhraic e. Roslund Fynne om. VRL-11284 -

Kilpailutulokset

Kouluratsastus - 42 sijoitusta
19.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 2/40
22.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 4/40
22.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 4/40
25.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 1/40
25.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 1/40
25.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 1/40
26.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 6/40
26.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 6/40
26.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 2/40
27.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 3/40
27.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 1/40
27.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 1/40
29.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 1/40
29.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 1/40
30.07.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 6/40
31.07.2018 KRJ Hiivurin Suomenhevoset, Helppo A, 2/30
01.08.2018 KRJ Divisioona, Helppo A, 5/30
02.08.2018 KRJ Divisioona, Helppo A, 1/30
03.08.2018 KRJ Divisioona, Helppo A, 1/30
03.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 5/40
03.08.2018 KRJ Ponipallero, Helppo A, 2/30
04.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 6/40
05.08.2018 KRJ Divisioona, Helppo A, 5/30
06.08.2018 KRJ Divisioona, Helppo A, 3/30
07.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 1/40
08.08.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 5/40
09.08.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo A, 5/30
09.08.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo A, 2/30
10.08.2018 KRJ Divisioona, Helppo A, 4/30
11.08.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo A, 4/30
11.08.2018 KRJ Lupsakan Suomenhevoset, Helppo A, 1/30
13.08.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo A, 1/30
14.08.2018 KRJ Lupsakan Suomenhevoset, Helppo A, 2/30
15.08.2018 KRJ Lupsakan Suomenhevoset, Helppo A, 1/30
16.08.2018 KRJ Lupsakan Suomenhevoset, Helppo A, 5/30
23.08.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 1/40
24.08.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 6/40
25.08.2018 KRJ Rushock Bog, Helppo A, 2/30
28.08.2018 KRJ Viisikko, Helppo A, 6/40
01.09.2018 KRJ Salpicar, Helppo A, 3/30
30.09.2018 KRJ Cup Harmaatuulen oriasema, Helppo A, 14/228
31.10.2018 KRJ Cup Kaihovaara, Helppo B, 24/315
Näyttelyt - 3 sertiä
20.08.2018 NJ Cefnmoor, 2/7 - irtoSERT (pt. Vibaja)
26.08.2018 NJ Hopewood Connemaras, 5/11 - irtoSERT (pt. Catia)
02.09.2018 NJ Cefnmoor, 4/7 - irtoSERT (pt. Catia)

Päiväkirjamerkinnät

20.3.2019: Helmen tallin tarinakoulukilpailut (kirjoittanut omistaja)

Tehtävänanto: Suorituksenne päätteeksi maneesin reunalta kilpailuja kuvaamassa ollut valokuvaaja tulee juttelemaan kanssasi. Hän esittelee sinulle teistä otettuja kuvia ja hienojahan ne ovat, paitsi yksi niistä! Mikä kuvassa on vialla/hassusti/hölmösti/oudosti/väärin?

"Maaliskuussa osallistuimme kouluratsastuskilpailuihin Helmen tallilla. Saavuttuamme pitkän ajomatkan jälkeen perille kurkisti trailerin takaluukusta (taas) nälkäinen punaruunikko orini Gaelan. Gaelanilla on aina nälkä. Minulla puolestaan ei ole taas rahaa ostaa uutta takkia, kun nälkäinen Gaelan päätyy syömään taskuni, joten jätin oriin tallityttöni Annan käsiin ja juoksin kansliaan ilmoittamaan meidän saapuneen paikalle – olimme nimittäin myöhässä aikataulusta. Ilmoittautumisen jälkeen palasin takaisin trailerille, mutta Anna ja Gaelan olivat kadonneet. Huhuilin parivaljakon perään parkkipaikalla, kunnes kuulin Annan hätääntyneen huudon: ”täällä!”. Seurasin ääntä kisapaikan rehuvarastoon, jonne Gaelan oli väkivoimin kiskonut itsensä suitsissa roikkuvasta Annasta piittaamatta. Gaelan oli syönyt varmaan kaiken heinän, minkä se oli äkkiseltään löytänyt. ”Paha poni!” huusimme yhteen ääneen Annan kanssa vetäessämme rotevaa oria pois rehuvarastosta. Meillä ei ollut paljon aikaa, joten minä ponnistin suoraan satulaan tallipihalla ja ravasin verryttelyalueelle, jossa emme lopulta ehtineet edes montaa kierrosta ratsastaa ennen suorituksemme alkua. Ratamme sujui hieman hidastempoisesti, mutta teknisesti ihan tyydyttävästi. Radan jälkeen, kun riisuimme Gaelania varusteistaan, saapui paikalle kisojen valokuvaaja. Hän halusi näyttää radastamme otettuja kuvia, jos olisimme kiinnostuneita ostamaan niitä. Kuvat olivat toki hienoja, mutta en voinut olla huomaamatta, että ensimmäisessä kuvassa Gaelan maiskuttelee suussaan vielä muutamaa heinänkortta."

Kouluratsastusvalmennukset

25.2.2019: Hazelin valmennus

Jo alkuverryttelyiden aikana huomasin, että Gaelan liikkui melko verkkaisesti pitämättä turhaan kiirettä. Se oli myös melko etupainoinen ja selässä keikkuvalla JP:llä olikin täysi työ saada ori liikkumaan oikeinpäin. Parivaljakko sai suorittaa alkuverryttelyt melko itsenäisesti, mutta ohjeistin ratsastajaa lisäämään verryttelyyn avotaivutusten treenailua sillä välin, kun minä jatkoin eri väristen puomien kantamista maneesiin. Vaikka tarkoituksena olikin ollut pitää ratsukolle kouluvalmennus, olin päättänyt pistää heidät tekemään tänään pientä puomitreeniä mielen virkistykseksi.

Kun JP ja Gaelan olivat käyneet kaikki askellajit läpi, alkoi ori olla jo vähän parempi. Melko hitaasti se eteni edelleen, mutta JP osasi selkeästi käskeä ruunikkoa. Aluksi ratsukko tuli tavallisia ravipuomeja, joissa ponin tuli asetella kavionsa jokaiseen väliin siististi. Muutaman kerran puomit kolisivat ikävästi Gaelanin kavion pintaa vasten, mutta lopulta ori ymmärsi pistää takalistonsakin töihin. Tehtävä toistettiin muutaman kerran näin, ennen kuin lähdin muuttamaan puomien etäisyyksiä toisistaan. Seuraavaksi ratsukon olikin määrä tulla tehtävä laukassa ja mahduttaa jokaiseen väliin kaksi laukka-askelta. JP laukkasi ennen tehtävää hetken ympyrällä, jossa hän saikin pyytää ratsuaan kunnolla eteen. Kun laukka pyöri vähän paremmin, ratsukko alkoi suorittaa puomitehtävää.

Tehtävää tultiin erilaisin etäisyyksin molemmista suunnista. Asettelin lopuksi vielä puomit halkaisijaltaan 15 metrin paikkeilla olevalle ympyrälle, jota ratsukko tuli niin ravissa kuin laukassakin. Ihan lopuksi treenattiin vielä vähän avo- ja sulkutaivutuksia sekä väistöjä, jotka sujuivat parivaljakolta varsin tottunein elkein.