Kasvatus- ja jalostustoiminta

Aloitettuani shetlanninponien kasvatuksen vuonna 2007 Dalback-nimisen tallin myötä on hevosten kasvatus ja jalostus aina ollut virtuaaliharrastukseni suola ja sokeri, ja hevoskasvatus on myös pääasiallisin osa Huovilan toimintaa. Tavoitteenamme on kasvattaa rodunomaisia, hyvin liikkuvia rotuhevosia ja -poneja, joilla on hyvät lähtökohdat menestyä kouluratsuina. Kasvatuksen volyymi voi vaihdella runsaasti oman ajankäyttöni mukaan, mutta tavoitteeni on saada jokaiselle tallin asukille ainakin yksi jälkeläinen elämänsä aikana. Tällä hetkellä kasvatamme hevosia roduista shetlanninponi ja suomalainen puoliverinen. Huovilassa kasvatettiin aluksi myös connemaranponeja, mutta alkuvuodesta 2018 muutin kaikki connemarani Irlantiin, jossa kasvatan niitä Huovilassakin toimineella Hopewood-kasvattajaliitteellä.

Ensimmäinen kasvattimme syntyi huhtikuussa 2017, joten kasvatustoimintamme on vielä vasta aluillaan. Politiikkaamme kuuluu kuitenkin vahvasti erilaisten sukulinjojen yhdistely (esimerkiksi vanhat ja uudet linjat, kilpailevat ja kilpailemattomat hevoset jne.) sekä värien realistinen periintyvyys. Varsojen nimet valitaan suhteellisen satunnaisesti, mutta shetlanninponien kasvattajaliite on aina Huovilan. Muilla roduilla liitteenä toimi vuonna 2017 Hopewood, mutta kyseinen kasvattajanimi on nykyään käytössä ainoastaan connemarakasvateillani Irlannissa.

Ohjeita kasvatin ostajalle

  • Ostetun kasvatin sivut tulisi lähettää minulle kahden viikon sisällä ostosta. Jos tarvitset enemmän aikaa sivujen tekoon, ilmoitathan asiasta minulle.
  • Jos joudut luopumaan kasvatistani, palautathan sen takaisin minulle.
  • Kasvatin sivulla olisi hyvä näkyä aktiivisuuden merkkejä silloin tällöin. Mikäli sivuja ei päivitetä kuukausiin eikä omistajaa saa kiinni sähköpostitse, eli kasvatti on selkeästi hylätty, minulla on oikeus ottaa kasvatti takaisin itselleni.
  • Kasvatin kuoltua sille tulisi jättää muistosivut, jotka olisi hyvä tallentaa myös esim. Wayback Machineen.
  • Kasvatti olisi suotavaa rekisteröidä VRL:n hevosrekisteriin. Kasvattajatunnuksemme on HUOV1099 ja syntymämaa Suomi. Shetlanninponien kasvattajaliite on Huovilan. Kasvatin vanhempien rekisterinumerot löytyvät niiden sivuilta.

Lista shetlanninponikasvateista

19.5.2018 tamma Huovilan Twiggy i. Lilymoor Jamie e. Mangon Twilight
17.5.2018 ori Huovilan Domino i. Huovilan Oliver e. Päivärinteen Diva e Donna
15.5.2018 tamma Huovilan Honey i. Hollymoss Calvin e. Huovilan Heresia
20.3.2018 tamma Huovilan Si Jolie i. Brinemere Chocolate Sprinkle e. Juliet of Yearwood
22.1.2018 tamma Huovilan Pandora i. Eyrond MO e. Päivärinteen Helmi
18.1.2018 ori Huovilan Gold Lime i. Mooncloud's Key Lime e. Huovilan Heresia
5.11.2017 ori Huovilan Jupiter i. Campcroft Mercury e. Tyfors Unique
4.11.2017 tamma Huovilan Diva Divina i. Carmién's Glutton e. Päivärinteen Diva e Donna
1.10.2017 tamma Huovilan Jujube i. Campcroft Mercury e. Juliet of Yearwood
10.9.2017 tamma Huovilan Heresia i. Stendahls Helios e. Tyfors Unique
5.9.2017 tamma Huovilan Mimosa i. Huovilan Remiro e. Päivärinteen Bonita
3.8.2017 tamma Huovilan Sametti i. Je Suis Prest Dei e. Sointuvan Silja
3.8.2017 ori Huovilan Oliver i. Päivärinteen Victor e. Päivärinteen Lumia
18.7.2017 ori Huovilan Hurricane (mini) i. Shade of Mystic e. Glowmoor Rosannah
20.6.2017 ori Huovilan Brandon i. Carmién's Glutton e. Päivärinteen Bonita
2.6.2017 ori Huovilan Remiro i. Päivärinteen Reniro e. A.D. Rosy Affair
3.5.2017 tamma Huovilan Kultavalakka i. Carmién's Glutton e. Kullan Vernissa
21.4.2017 tamma Huovilan Larissa i. Moons Royal Patriot e. Kullan Vernissa

Lista muun rotuisista kasvateista

12.8.2017 fwb-t Hopewood Celestia i. Quid Pro Quo e. Ambrosia
28.4.2017 wpb-t Huovilan Kendra i. Penwaig Gellygen e. Kida

Kuvia kasvateistamme

Huovilan Brandon
i. Carmién's Glutton
e. Päivärinteen Bonita
KTK-I

Huovilan Jujube
i. Campcroft Mercury
e. Juliet of Yearwood
KTK-II

Huovilan Oliver
i. Päivärinteen Victor
e. Päivärinteen Lumia
KTK-II

Huovilan Hurricane
i. Shade of Mystic
e. Glowmoor Rosannah
KTK-III