Hopewood Connemaras

RIP ✝ Four Leaf Brandt (20.2.2021)   Ch, KTK-II

VH18-035-0133
Connemaranponiori, tummanpunaruunikko, 145 cm
Syntynyt 12.9.2018, 5-vuotias ‒ kasvattanut turjake, Four Leaf Pony Farm
Omistaa JP (VRL-01948), Hopewood Connemaras
Yleispainotteinen, kilpailee tasolla Helppo A / 80 cm

Luonnekuvaus

Elokuussa kaksi connemarakasvattajaa, Kernfield ja Four Leaf Pony Farm, ilmoittivat ensi kuussa syntyvien ponivarsojen olevan varattavissa. Selasin ponit aluksi läpi vain huvikseni, sillä tiesin connemarojen tulevan estepainotteisista suvuista, eli ne eivät juuri olisi sopineet Hopewoodin koulukonkareiden sekaan. Kuitenkin tällä(kin) kertaa yksi näistä esteponeista hurmasi minut niin, että sen sukulaisten lajiosaaminen jäi toissijaiseksi tekijäksi. Tämä kyseinen poniori syntyi lopulta maailmaan syyskuun puolivälissä, ja sai nimekseen Four Leaf Brandt, eli tutummin vain Brady.

Brady on todella hyvätapainen ja helppohoitoinen ori - itse asiassa se on suoraan sanottuna jopa hieman nyhverö toisinaan. Brady oli jo varsasta asti helppo käsitellä ja saapuikin vieroituksensa jälkeen Hopewoodin pihaan kuin mitään kummaa ei olisi juuri tapahtunut, vaikka orihan vasta matkusti ensimmäisen matkansa lämpimästä Italiasta sateiseen Irlantiin kauas emästään ja tallikavereistaan. Bradylla oli aluksi hieman vaikeuksia sopeutua laumaan, sillä kilttinä ponina se on joskus jopa hieman nössö, ja tapaa jäädä temperamenttisempien orien jalkoihin. Siitäkin huolimatta Brady pysyi hyvätapaisena ja nykyään se pysyttelee mielummin etäämmällä niistä poneista, joiden se tietää olevan hieman hankalia.

Brady on varsin mutkaton käsitellä. Brady ei arastele uusia ihmistuttavuuksia, joten oriin karsinaan voi huoletta astella, vaikka ei olisi koskaan tämän ponin kanssa tekemisissä ollutkaan. Harjatessa Brady seisoo paikallaan kiltisti ja ihmettelee hoitajansa tekemisiä. Vaikka Brady on muuten vaivaton hoitaa, se ahdistuu käytävällä ketjuissa seisoskelusta. Erityisesti jäädessään yksin Brady tekee surutta ison haloon itsestään kiljumalla ja potkimalla lattiaa - raukka ajattelee, että nyt ne minut tänne unohtivat. Bradylla on muutenkin pieniä vetopaniikin oireita, joten aina kun mahdollista Brady kannattaa hoitaa karsinassa vapaana. Se ei ole mikään ongelma, sillä kuten aiemmin mainittu, Brady seisoo tavallisesti aina karsinassaan paikallaan kuin tatti.

Ratsuna Brady on hyvin maltillinen ja varmasti liikkuva ori. Sillä on hyvä työmoraali ja suuri kunnioitus ihmisiä vastaan, joten Bradyn kanssa ei juuri koskaan joudu vääntämään rautalangasta yksinkertaisia asioita. Brady kuuntelee aina ratsastajaansa ja pyrkii parhaaseen suoritukseensa. Brady on yleisponi ja se kilpailee sekä koulussa että esteillä. Molemmissa lajeissa Bradyn valttikortti on tyyneys ja rohkeus, mutta erityisesti koulussa ikäväksi ongelmaksi koituu Bradyn jumputtava ravi, joka on suorastaan tuskallinen istuttava harjoitusravissa. Bradylla on myös parannettavaa laukan joustavuudessa ja irtonaisuudessa; toisinaan sen laukka on kuin jonkunlainen laukan ja ravin risteytys. Päästessään esteradalle Brady kuitenkin innostuu niin, että sen laukka muuttuu kuin suorastaan eri askellajiksi sen kouluratalaukkaan verrattuna! Tästä ponista lähtee ytyä silloin, kun sen saa kunnolla hereille.

Sukuselvitys

i: Kelham Balou
rnkm, 145 cm
Ch, KTK-I
ii: Kelham Buster
trn, 145 cm
iii: Kelham Buddy
m, 146 cm
iie: Kelham Stella
trn, 142 cm
ie: Kelham Venice
rnkm, 144 cm
iei: Rockfield Arcus
rn, 143 cm
iee: Vivianne
rtkm, 148 cm
e: Blackcherry
trn, 147 cm
ei: Blackjack
m, 148 cm
eii: Blackhawk
evm, tunt
eie: Halloween
evm, tunt
ee: Bluebell
tprn, 143 cm
eei: Hold The Pickles
evm, tunt
eee: Bluespell
evm, tunt

Jälkeläistiedot

8.12.2019 ori Bougainvillea e. Checkmate Amaranthus om. VRL-00345 KTK-II

Palkinnot

Kilpailutulokset

Näyttelyt - 3 sertiä
26.09.2018 NJ Cefnmoor, 4/6 - irtoSERT (pt. Vibaja)
30.09.2018 NJ Hopewood Connemaras, 4/10 - irtoSERT (pt. Miia Maria)
07.10.2018 NJ Cefnmoor, 2/10 - irtoSERT (pt. Molly)

Kouluratsastus - 18 sijoitusta
28.09.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 4/40
29.09.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 5/40
19.09.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo A, 6/50
22.09.2018 KRJ Riemunkirjava, Helppo A, 1/50
02.10.2018 KRJ Vuorna, Helppo A, 5/30
03.10.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 5/40
06.10.2018 KRJ Vuorna, Helppo A, 2/30
11.10.2018 KRJ Vuorna, Helppo A, 4/30
13.10.2018 KRJ Vuorna, Helppo A, 4/30
30.10.2018 KRJ Adina, Helppo A, 4/100 (86,000 %)
03.11.2018 KRJ Adina, Helppo A, 5/100 (84,000 %)
08.11.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 4/50
10.11.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 5/50
13.11.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 7/50
18.11.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 2/50
19.11.2018 KRJ Ristikallio, Helppo A, 2/50
21.01.2019 KRJ Ponitila Adina, Helppo A, 2/53
23.01.2019 KRJ Ponitila Adina, Helppo A, 4/53

Esteratsastus - 40 sijoitusta
12.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 4/30
15.09.2018 ERJ Vaaranmaan Suomenhevoset, 80 cm, 1/40
19.09.2018 ERJ Riemunkirjava, 80 cm, 4/50
20.09.2018 ERJ Riemunkirjava, 80 cm, 4/50
21.09.2018 ERJ Riemunkirjava, 80 cm, 2/50
24.09.2018 ERJ Riemunkirjava, 80 cm, 3/50
24.09.2018 ERJ Riemunkirjava, 80 cm, 4/50
26.09.2018 ERJ Moana part breds, 80 cm, 2/50
27.09.2018 ERJ Moana part breds, 80 cm, 1/50
29.09.2018 ERJ Huvitus, 70 cm, 5/30
30.09.2018 ERJ Moana part breds, 80 cm, 5/50
02.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 6/40
03.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 2/40
04.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 4/40
04.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 4/40
05.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 1/40
06.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 2/40
06.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 3/40
07.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 2/40
08.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 2/40
09.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 3/40
11.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 1/40
12.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 4/40
12.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 1/40
14.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 6/40
18.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 6/40
19.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 1/40
19.10.2018 ERJ Raatteen Suomenhevoset, 70 cm, 4/40
20.10.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 1/40
22.10.2018 ERJ Hiivurin Suomenhevoset, 80 cm, 5/30
23.10.2018 ERJ Hiivurin Suomenhevoset, 80 cm, 4/30
30.10.2018 ERJ Adina, 90 cm, 1/50
01.11.2018 ERJ Adina, 80 cm, 2/50
01.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 3/40
03.11.2018 ERJ Half Moon, 80 cm, 1/30
03.11.2018 ERJ Half Moon, 90 cm, 1/30
03.11.2018 ERJ Gestüt Helmwald, 70 cm, 6/40
04.11.2018 ERJ Rushock Bog, 90 cm, 5/30
05.11.2018 ERJ Half Moon, 90 cm, 1/30
05.11.2018 ERJ Riemunkirjava, 90 cm, 1/40