Halloween-maastoretki shetlanninponeille Päivärinteessä 1.11.2014
Päivärinne järjestää lauantaina 1. marraskuuta 2014 halloween-maastoretken neljälle shetlanninponinomistajille. Maastoretki on noin tunnin mittainen ja se sisältää käyntiä ja ravia maanteillä ja metsikössä sekä laukkapätkiä sänkipellolla. Letkaa johtaa järjestäjä JP Helmi-ponillaan. Retken päätteeksi kaikki osallistujat saavat lyhyen kommentin reissusta. Retkelle ovat tervetulleet kaikki shetlanninponit ja niiden omistajat/ratsuttajat!
Ohjeita ilmoittautumiseen:
• huomaathan, että retki on avoinna vain shetlanninponeille
• ilmoittautuminen tapahtuu foorumilla 1.11. aikana
• ilmoittautumisviestissä sinun tulee kertoa nimesi, ponisi nimi ja sen osoite
• ponisi sivuilla tulisi olla kuva ponista, sen luonnekuvaus, sukupuoli ja ikä/ikääntyminen
Tervetuloa mukaan!
Osallistujat (4/4)
Tuulia T. - CRS Scarlet Brigadier
Tuulia T. ja hänen oriinsa Briku olivat minulle jo tuttu näky. He saapuivat iltapäivällä taivaan hämärtyessä Päivärinteen pihaan, valmiina lähtemään pienelle halloween-maastoretkelle neljän muun shetlanninponiratsukon kanssa. Briku asteli trailerista ulos orimaisen itsevarmasti, tutkien innokkaana korvat pystyssä ympäristöään. Katsellessani Tuulian satuloivan rauhallista Brikua, ilmoitin heidän olevan jonon toinen ratsukko. Odottelimme hetken muiden ratsukkojen valmistautumista ja sitten lähdimme matkaan.
Retki alkoi aluksi maantien varrella reippaasti kävellen. Letkan johtajan oma ratsu oli hieman levottomalla tuulella, mutta Briku kulki kuitenkin rauhattoman ponin perässä erittäin maltillisesti lähtemättä mukaan pelleilyyn. Ensimmäiset ravipätkät aiheuttivat parissa ponissa hieman turhankin paljon iloa, mutta Briku pysyi hienosti ratsastajan avuilla, vaikka sillekin olisi varmasti maistunut parit onnenspurtit. Jatkoimme rauhallisesti ravaten maantieltä pienelle metsäpolulle, jossa siirryimme käyntiin. Syksyinen iltapäivän hämärä ja kolea ilma tuntui suorastaan jännittävältä, ja Brikukin päätti siinä vaiheessa päästää ilmoille oikein komean hirnahduksen - varmasti ilmoittaakseen hirville ja karhuille että pois alta, nyt on tulossa mahtipontinen poniletka! Tie metsän halki jatkui rauhallisessa käynnissä kaikkien ponien osalta. Saavuimme kuusien siimeksestä sänkipeltoaukealle, jossa otimme hieman laukkaa.
Letkan johtaja näytti hieman huonoa esimerkkiä ottaessaan yli-innokkaalla ponillaan kunnon kiitolaukkapätkän heti alkuun, eikä siinä vaiheessa Brikukaan jaksanut enää käyttäytyä yhtä hienosti kuin aiemmin. Briku nosti laukan aivan oppikirjan mukaisesti, mutta muutaman metrin jälkeen se lähti liitämään kuin gepardi suoraan pellon toiseen päähän - onneksi Tuulia pysyi kyydissä, vaikka toisin pelättiin! Seuraavan laukan Briku säilytti maltillisena alusta loppuun, mutta kova puuskutus ja kaulalle nouseva hiki kieli siitä, että uudenkin spurtin olisi herra voinut ottaa! Jatkoimme pellolta kohti tallia kipitellen rauhallisessa ravissa maantien reunaa. Saimme jopa kokea pienin halloween-yllätyksen, kun pieni peura loikki letkan edestä tien halki metsän suojaan. Briku ei moisesta säikähtänyt, mutta kulki selkeästi valppaammin loppumatkan.
Tallipihassa tarjoiltiin ratsastajille kuumat glögit ja poneille porkkanat. Briku oli selkeästi ollut koko letkan fiksuin poni ja olisi näin jälkiviisaana ajatellen voinut olla ryhmän ensimmäinen ratsukko!
Miia Maria - Päivärinteen Raffle
Varsin iloinen yllätys oli, kun Miia Maria liittyi halloween-maastoretkelle omalla kasvatillani Rellulla. Pääsinkin ensimmäistä kertaa seuraamaan Rellun käytöstä muualla kuin näyttelyissä, ja ori osoitti tulleensa isäänsä varsin vahvasti. Häpeilemättömästi hampaitaan loksutteleva Rellu sai kunnian olla letkan toiseksi viimeinen poni. Kun jokainen ratsukko oli viimeinen valmis, oli kello oli jo yli neljän ja korkeiden puiden takaa kurkki iltahämärä.
Retkemme alkoi maantiellä talviunille painuneiden sokerijuurikaspeltojen keskellä. Rellu tuntui olevan hieman hämillään koko tilanteesta, eivätkä edessä ja takana kulkevat levottomat tammaneidot tainneet helpottaa sen oloa! Vaikka Rellu kulkikin pääasiassa eteenpäin reippaasti ja pontevasti, se otti silloin tällöin muutamia sivuhyppyjä nähdessään jotakin "erikoista", kuten postilaatikoita tai autoja. Ensimmäiset ravipätkät Rellu suorastaan juoksi hätäpäissään, mutta puolipidätteiden myötä Miia Maria sai poninsa rauhoitettua varsin vaivattomasti ja ravi jatkui ongelmitta. Siirtyessämme maantieltä pienelle metsäpolulle Rellun olemus muuttui välittömästi hieman epävarmaksi ja valppaaksi. Takana kulkeva säpsyhkö tamma sai Rellun kerran jopa mukaansa kauhistelemaan muuan erikoista kivenmurikkaa! Saavuimme pian metsän lomasta peltoaukealle, jossa otimme muutamat laukkapätkät.
Rellun ensimmäisistä ravipätkistä päätellen pelkäsin sen laukkaamisen olevan pikemminkin kiitämistä, mutta Rellu laukkasikin varsin kauniisti - kenties aukea alue ilman erinäisiä ärsykkeitä sai sen rauhallisemmaksi. Miia Maria sai paikoittain Rellusta irti jopa hyvin pyörivän ja matkaavoittavan näköistä laukkaa, mikä oli mielestäni erinomainen asia kun ottaa huomioon sen, että Rellu on isänsä tapaan hieman "neliskulmainen" laukkaaja. Palatessamme laukkapellolta kotiinpäin, saimme kokea pienen halloween-yllätyksen: pieni peura loikki edestämme tien ylitse! Vaikka jälleen Rellun takana oleva tamma meinasi saada suorastaan kontrolloimattoman hepulin tuosta näystä, oli Rellu laukkaspurttien jälkeen niin lauhkealla tuulella, ettei se moisesta jaksanut säikähtää. Loppumatka sujuikin erittäin tyynesti Rellun osalta!
Saavuttuamme vihdoin tallipihaan oli jo lähes kokonaan pimeää. Nautiskelimme tallipihan valotolppien juurella kuumat glögit ja keskustelimme reissusta. Vaikka Rellu olikin ehkä tyypillistä luonnettaan vastoin melkoisen levoton tällä reissulla, voi kasvattaja silti ylpeä sanoa, että siitä on muovautunut vuosien varrella erittäin hienoliikkeinen poni!
Nerita - Sweet Strawberry Kisses
Kisu-poni asteli omistajansa Neritan taluttamana trailerista ulos hieman epäileväisen oloisena - onhan uusi paikka uusine poneineen aina nuorelle ponille paljon käsiteltävää. Hoitotoimenpiteiden ajan Kisu oli hieman levottomana eikä jaksanut edes keskittyä satuloinnin ja suitsiminen epämiellyttävyyteen. Kisu ja Nerita saivat kunnian olla letkan kolmas ratsukko. Lähdimme tallipihasta matkaan noin kello neljän aikaan, iltahämärän laskiessa hitaasti yllemme.
Retki alkoi reippaasti kävellen maantien vartta. Kisu tuntui olevan asiasta erityisen innoissaan, ja se liikkui eteenpäin hieman hätäisesti, karkaillen ratsastajansa apuja. Jännittävään ympäristöön, toisiin poneihin ja ratsastajan apuihin keskittyminen yhtä aikaa tuntui olevan Kisulle suuri haaste, joten keskityimme ennen ensimmäisiä ravipätkiä vain maltillisen käynnin löytämiseen. Kun Kisu tuntui olevan hieman itsevarmemmalla tuulella, otimme ravia. Ravi lähti Kisusta aluksi melkoisella vauhdilla parin pienen pukin saattelemana. Kisu ravasi koko matkan hieman holtittomasti, mutta Nerita sai kuitenkin sen huomion pois tienposken "pienistä vihreistä miehistä" tekemällä pieniä temponvaihteluita ja puolipidätteitä. Ravin jälkeen siirryimme taas käyntiin ja suunnistimme metsään. Kuten arvelinkin, oli metsän erikoisissa puunrungoissa, kannoissa ja kivissä paljon ihmeteltävää pienelle tammalle, ja niitä se säikkyikin aina silloin tällöin. Muuten Kisu kulki kuitenkin hyvin hallitusti hyvässä tahdissa.
Saavuttuamme hämärästä metsästä pellolle tuntui valo suorastaan häikäisevältä, vaikka todellisuudessa oli yhä hämärää. Otimme ensin vuorotellen laukkaa. Nerita oli jo ennen retken alkua varoitellut Kisun tavasta esitellä laukassa pieniä ilopukkeja, mutta hän oli varautunut niihin jo etukäteen. Näin pieni rautias ampaisi nopeatempoiseen laukkaansa, ja kyllä, muutaman pukinkin ehti tamma heittää sinne joukkoon. Nerita vaikutti kuitenkin tottuneelta pikku-rodeoponien ratsastajalta ja pysyi kyydissä hienosti! Lopuksi otimme kaikki laukkaa yhtä aikaa, ja Kisu laukkasi kyllä niin kovaa, että muut ponit jäivät jälkeen. Palatessamme rauhallisesti käpöstellen pellolta saimme kokea pienen halloween-yllätyksen, näimme nimittäin pienen peuran ylittämässä tien! Kisu säpsähti tuota erikoista näköä, mutta ei onneksi ottanut jalkoja alleen.
Palattuamme tallipihaan nautiskelimme kuumat glögit ja keskustelimme retken kulusta. Kisusta huomaa, että se on fiksu poni, mutta nuoren ikänsä vuoksi uusi ympäristö hämärän aikaan teki siitä säikyn. Kisulla on kuitenkin pieneksi poniksi kauniin näköiset, ilmavat liikkeet, joista on paljon hyötyä esimerkiksi valjakkoajon kouluosuudessa.
taffel - Glowmoor Quitita
Mattimyöhäisinä Päivärinteen pihaan kurvasi taffel trailerissaan rautiaankirjava Tintti-poni. Tintti tutki tallipihaa höristen eikä viitsinyt edes hermostua satuloinnista kaiken uuden ihmettelyn lomasta. Kokonsa vuoksi Tintti voitti paikan poniletkan viimeisenä ratsukkona. Kellon lyötyä neljä ja iltahämärän alkaessa laskeutua yllemme hyppäsimme uljaiden poniemme selkään ja lähdimme matkaan.
Poistuimme tallipihasta peltojen keskellä kulkevalle maantielle. Ilta oli varsin kolea, mutta tuulta ei ollut juuri ollenkaan. Saattoipa jokunen sadepisarakin tipahtaa nenillemme matkan aikana. Tintti tuntui olevan varsin ponimaisella tuulella - käynnissä se liikkui suorastaan pomppien eteenpäin ja säikkyi kaikkea hyttysistä puunoksiin. Tintin käynnin tahti vaihteli reilusti ääripäästä toiseen - välillä se jäi muita useita metrejä jälkeen jonkun hämmästyttävän esineen vuoksi, minkä jälkeen se sitten kipitteli äkkiä edessä olevan oriin häntään kiinni. Kun otimme ensimmäiset ravipätkät, taisi Tintti ottaa jopa muutaman askeleen laukkaakin siinä samassa. Muuten Tintti pysyi hyvin isompien ponien perässä eikä sitä tarvittu jäädä odottelemaan ollenkaan! Ravin jälkeen siirryimme käyntiin ja käännyimme maantieltä metsään - siitä jos jostakin Tintti innostui. Hämärässä kaikki mahdollinen muuttui pienen kirjavan silmissä halloween-möröksi, ja siinä olikin taffelilla ponia pidäteltävänä, kun oltiin jatkuvasti hyppimässä oikealle, vasemmalle, taakse tai edessä kulkevan häntäjouhien sekaan. Saavuimme metsiköstä peltoaukealle, jossa oli määränä ottaa hieman laukkapätkiä.
Tintti puhisi ja kuopi maata hermostuneesti odotellessaan laukkavuoroaan. Oman vuoron osuessa kohdalle otti Tintti sellaiset laukka-askeleet, että niillä olisi voinut ylittää pari ojaakin siinä samassa - ja jälleen sai taffel pistää kuntonsa koetukselle pidätellessään tuota pientä otusta. Laukan rauhoittuessa heitti Tintti myös muutamat pukit sinne sekaan, mutta ne eivät onneksi korkeudellaan päätä huimanneet. Lopuksi laukkasimme kaikki vielä yhtä aikaa. Silloin Tintti hirnui kimakasti niin, ettei naapuritontin pariskunnaltakaan jäänyt se kuulematta. Laukkailun jälkeen lähdimme rauhallisesti köpöttelemään kohti lähtöpistettä. Matkan varrella koimme kuitenkin vielä viimeisen halloween-yllätyksen: pieni peura loikki tien ylitse edestämme! Tintti päätti sen kunniaksi ottaa vielä viimeiset ilot irti tästä reissusta, ja alkoi hyppimään ja hyörimään paikallaan kuin hyrrä. Loppumatkan tamma kulki vielä varsin veijarimaisesti sätkyillen - se varmaan lämmitteli moottoreita seuraava hepulia varten, mutta sellaista ei onneksi tullut.
Saavuttuamme tallipihaan oli jo hämärä ja nautiskelimme kuumat glögit yhdessä ponien rouskutellessa porkkanoita. Tintin levottomaan käytökseen vaikutti varmasti nuoren iän lisäksi myös täysin uusi paikka. Pieneksi poniksi siitä lähti kuitenkin paljon ytyä ja pituutta liikkeisiin silloin kun siltä vain pyysi - valjakkoajon kouluosuus ei siis olisi hullumpi paikka Tintille!
