Virtuaalitalli
virtuaalihevonen

(VIR MVA Ch) Wilhelm av Vinterdal KTK-I

Perustiedot

Wille syntyi Vinterdaliin heinäkuussa 2020. Wille on sillä tavalla erikoinen poni, että se jäi emänsä ainoaksi varsaksi Vinterdalissa. Okei, se ei ole kyllä ainut syy, miksi Wille on erikoinen. Wille on ollut jo varsasta asti vähän omalaatuinen poni. Sillä on persoonallinen käsitys huumorista, henkilökohtaisesta tilasta ja oikeastaan kaikesta muustakin. Nuorena Willeä sai olla kouluttamassa jatkuvasti. Aina kun sitä ehti ajatella, että vihdoinkin oppi meni perille, niin seuraavassa hetkessä Wille näyttikin unohtaneen kaiken järjen mitä sen päähän oli vaivalla taottu.

Nykyään eli aikuisella iällä Wille on sitten sellainen tapaus poniksi, että kokemattomampia hevosmiehiä tai -naisia en päästä sitä käsittelemään. Wille ei ole vaarallinen poni, mutta se on aika arvaamaton liikkeissään ja se ei todellakaan ymmärrä tai halua kunnioittaa ihmisen tilaa. Wille tulee taluttaessa aina varpaille ja karsinassa se puskee syliin melkoisella voimalla 80-senttiseksi poniksi. Willeä saa toki yrittää kommentaa viemään kavionsa muualle, mutta vuosien varrella tuntuu että se on sisäistänyt ainoastaan minun toruvan ääneni, minä kun sitä eniten olen joutunut, tai siis öh, saanut, käsitellä.

Vaikka Wille vähän rasittava onkin käsitellä, minä silti pidän siitä kovasti. Yksi oikeasti huono puoli Willessä on se, että se ei tule muiden orien kanssa toimeen ollenkaan. Meillä on Vinterdalissa paljon oreja joita voi tarhata yhdessä kun ne ovat niin pirun hyväluonteisia, mutta Wille ei aiheuttaisi orilaumassa muuta kuin vahinkoa. Välimatkan päästä Wille tyytyy vain harmittomasti pörhistelemään muille oreille, mutta alle parin metrin etäisyydellä kuka tahansa ori on Willen takakavion tulilinjalla. Vinterdalissa Wille on yksi niistä ressukoista, jota joudutaan tarhaamaan yksin.

Willen ajo-opetus alkoi 2-vuotiaana. Positiivinen asia tässä ponissa on se, että suorastaan öykkärimäisen luonteensa varjossa Wille on ihan kelpo ajoponi. Tämän pienen luupään opettaminen ajolle oli tietysti aluksi hyvin rasittavaa hommaa, sillä kerrattavat asiat tuntuivat välillä katoavat ponin muistista kokonaan, ja sitten yhtäkkiä ne palasivatkin sinne kun sitä vähiten odotti. Pahimpien murkkuvuosien jälkeen Wille kyllä osaa vetää kärryjä ja suorittaa kaikki tavalliset koululiikkeet, mutta kuten arvata saattaa, ne eivät tule ihan apteekin hyllyltä puolihuolimattomasti pyytäen. Willeä pitää todellakin ajaa määrätietoisesti ja jämptisti eikä jättää pelleilylle yhtään tilaa. Parasta Willen ajettavuudessa on sen eteenpäinpyrkimys ja rohkeus.

Wilhelm av Vinterdal

s. 17.7.2020, Ruotsi (ikä)
VH20-017-0277

minishetlanninponiori
punaruunikko, 80 cm

om. JP (VRL-01948)
kasv. Stuteri Vinterdal
valjakkoajo / noviisi

Sukutaulu

i: Willem v.d. Beek
mini, vkk, 77 cm
ii: Kerchak v.d. Beek evm
mini, mvkk, 85 cm
iii: Apache v.d. Beek evm
mini, rt, 87 cm
iie: Elvira v.d. Neat evm
mini, cre, 83 cm
ie: Edensor v.d. Beek evm
mini, rt, 75 cm
iei: Melbury evm
mini, m, 84 cm
iee: Zoe v.d. Beek evm
mini, vkk, 74 cm
e: Plommons Tilde
mini, rn, 80 cm
ei: Boet v.'t Heidenbroek evm
mini, rn, 80 cm
eii: Balade v.'t Heidenbroek evm
mini, mrn, 80 cm
eie: Bruxland Beauty evm
mini, prt, 81 cm
ee: Lindengårds Teresa evm
mini, rt, 82 cm
eei: Melbourne of Emstrey evm
mini, rtkrj, 82 cm
eee: Goldwyn Trisha evm
mini, rt, 80 cm

Jälkeläistiedot

tamma Valyrian Winter Sparkle s. 1.2.2021 rtkrj, 79 cm emä Lewilloy Rawa
tamma Unda av Vinterdal s. 13.3.2021 m, 82 cm emä Unita av Vinterdal
ori Weston av Vinterdal s. 1.8.2021 prt, 84 cm emä Agate av Vinterdal
tamma M.B. Wild Peach s. 3.8.2021 klm, 82 cm emä M.B. Blackbird

Kilpailumenestys ja saavutukset

Valjakkoajo

Wille on aloittanut kilpailemisen porrastetuissa 4-vuotiaana maaliskuussa 2021. Wille on nyt saavuttanut maksimitasonsa. Se on startannut 12 kertaa, joista 12 on ollut voittoja ja 0 sijoituksia (voittoprosentti 100 %).

Meriitit ja palkinnot

VIR MVA Ch (ei vielä anottu)
Kantakirjattu I-palkinolla (90 p., 20.3.2021)
II-palkinto Valjakkovarsojen laatuarvostelussa (32 p., 30.6.2021)

NJ-näyttelytulokset

14.02.2021 Tiikeriluola, sij. 3/11 - irtoSERT (pt. Dimma)
17.04.2021 Ponitila Adina, sij. BIS1, MVA-SERT (pt. Jannica)
29.06.2021 Ponitila Adina, sij. BIS1 - MVA-SERT (pt. Jannica)
23.07.2021 Susiraja, sij. 2/12 - irtoSERT (pt. Lissu T.)

Päiväkirja

21.6.2021   Wille match show'ssa

Kesäkuun loppupuolella päätimme ihan huvin vuoksi viedä Willen match show'hun Lukariksen Hevoskeskukseen. Näyttelypäivä oli kuuma ja helteinen, joten sekä Wille että minä olimme jo lämmittelyiden jälkeen varsin nuukahtaneita. Tämä toisaalta ei ollut se kaikista huonoin asia Willeä esittäessä, sillä yleensä energinen Wille on lähes mahdoton seisottaa aloillaan. Nyt porottavan auringon alla Willekään ei jaksanut sukkuloida ympäriinsä jatkuvasti. Wille arvosteltiin poikkeuksellisesti "kolmen hevosen parina", ja sattumoisin kaksi muuta hevosta parissamme olivat tammoja. Alkukeväällä tilanne olisi varmasti ollut minulle työläs, rasittava ja nolo, mutta nyt tuntui siltä, että helle oli pehmentänyt Willen pään lisäksi myös sen hormoonit, eikä Wille jaksanut muutamaa hirnahdusta pidempään häiritä näitä tammoja. Palkinnoksi luokasta Wille sai punaisen eli parhaimman ruusukkeen, ja siirryimme näin ollen punaisten ruusukkeiden saaneiden parhaiden valintaan. Loppujen lopuksi punaiset voitti hieno mustankirjava puoliveritamma meidän kolmikosta, ja Wille palkittiin PUN2-palkinnolla. BIS-kehään asti emme siis tällä kertaa päässeet, mutta saimme kuitenkin kotiintuomiseksi monta hienoa ruusuketta sekä kokemuksen hieman helpommin käsiteltävästä Willestä. (Ruusukkeet © Lithy)

Kirjoittaja: omistaja

20.1.2021   Älykäskin varsa?

Yleensä itsepäisesti käyttäytyä poneja ei kannata suoriltaan leimata hankaliksi, tai pistää koko rodulle negatiivista leimaa. Shetlanninponihan on luonteeltaan erittäin älykäs ja "shettismäisyydet" ovat usein syntyjään siitä, että nämä ponit oppivat huonoja tapoja nopeasti tilaisuuden tullen. Esimerkiksi runsas herkkujen syöttäminen suoraan kädestä johtaa siihen, että poni alkaa kokeilemaan rajojaan aina ihmisen lähellä, jospa sillä saisi nameja vähän nopeammin. Ensin hamutaan, sitten napsitaan vähän hampailla, lopulta saatetaan jopa alkaa puremaan.

Jaa miten tämä liittyy Willeen? No, Wille on tunnetusti yksi meidän tallin "shettismäisimmistä" shettiksistä. Otan tästä tietysti kaiken vastuun - minä itse kun päästin jokseenkin osaamattoman avomieheni sekä kummityttöni käsittelemään Willeä, toisinaan vähän selkäni takanakin. Wille tuntui sitten jotain kautta oppineen tästä, että tulemalla liikaa iholle voi saavuttaa haluamansa - ruokaa, hellyyttä, tai omaa rauhaa. Wille tuntuukin pitävän avomiestä lähinnä vitsinä eikä ota hänen käskyjään oikein kuuleviin korviinsa. Tämä liittyy toki edelleen siihen, ettei miehelläni ole lauman johtaja-asemaa Willen silmissä. Itseäni Wille on aina kunnioittanut kohtuullisesti ja saan ponin käyttäytymään sen verran siedettävästi että sen uskaltanee viedä julkiselle paikallekin jonain päivänä, mutta kyllähän se on edelleen ikävää, että Wille oppi nuoruudestaan tällaisia röyhkeitä tapoja. Toisaalta, jos mietitään asiaa positiiviselta kannalta, niin tämän vain tarkoittaa että Wille on älykäs shetlanninponi. Se on oppinut nopeasti kaikenlaista, mutta ehkä enemmän pahassa kuin hyvässä.

Kirjoittaja: omistaja

Ikääntyminen ja aikajana

17.07.2020 – 0v (syntynyt)
17.09.2020 – 1v
17.11.2020 – 2v
17.01.2021 – 3v (ensimmäinen jälkeläinen; kantakirjattu)
17.03.2021 – 4v
17.05.2021 – 5v
17.07.2021 – 6v
17.09.2021 – 7v
17.11.2021 – 8v
17.01.2022 – 9v
17.03.2022 – 10v
17.05.2022 – 11v
17.07.2022 – 12v
17.09.2022 – 13v
17.11.2022 – 14v
17.01.2023 – 15v
17.03.2023 – 16v
17.05.2023 – 17v
17.07.2023 – 18v
17.09.2023 – 19v
17.11.2023 – 20v
17.01.2024 – 21v